maanantai 25. helmikuuta 2013

Kuopio - Mäntyharju


Nyt me olemme täällä! Se taisi olla lauantai, kun meidät tuli joku iso täti hakemaan ja siirti turvallisesta kuljetuskopasta pikku häkkiin. Ei siinä lähtöitkuja keretty itkemään, kun meidät vietiin kylmään ulos ja jälleen sisälle. Peitto tuli häkin päälle ja ovet kolahtivat. Sitten joku tai jokin sanoi "bruum"! Kyllä meitä velipojan kanssa vähän pelotti ja jännitti! Joku kertoi, että se oli auto, mikä noin sanoi. Autossa sitten matkustettiin ainakin tunnin matka Pieksämäkeen, jonka jälkeen meidät vietiin lämpöiseen huoneeseen. Siellä saimme olla illan ja koko yön. Kurkkuakin meille tuotiin ja herkkuahan se oli. Yön vietettyämme siinä huoneessa tuli taas sama täti ja laittoi meidät taas autoon! Onneksi peitto oli häkin päällä, sillä saimme matkaseuraksi ison haisevan koiran. Ja taas matkustimme miltei 1,5h, kunnes auto pysähtyi. Täti vei meidät lämpöiseen varastoon, jossa oli jo kaksi muutakin kania. Sitä isoa uroskania emme tavanneet, mutta sen pienemmän naaraskanin viereen meidät laitettiin. Pääsimme isompaan häkkiinkin ja siellä oli herkullista heinää jo valmiina. Emme me pojat kovin arkailleet! Minä ainakin aloin heti tutkia paikkoja, mutta tuo velipoika on vähän arempi ja varovaisempi. Mukavahan meidän on nyt täällä köllötellä, ruokahuolto pelaa ja seura on mainiota :)

t.Vallu
 
 
 
Mitä tuolla on?


Hei, olen Lumi! Ketäs te olette?


Vähän jännittää, mut syödään nyt ensin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti